Olemme aina välillä kirjoittaneet tänne valmistuneen mietteitä työelämään siirtymisestä. Nyt on minun vuoroni. Janne kuva

Juhlin valmistumistani toukokuussa 2015 ja sain ensimmäisen työpaikkani sairaanhoitajana samana keväänä ollessani opintojen loppupuolella. Ensimmäinen työpaikkani, jossa olen virallisesti sairaanhoitaja, on psykiatrisessa kuntoutuskodissa. Alkuun tuntui aika hienolta kutsua itseään sairaanhoitajaksi ja tuntuuhan se yhä edelleen, mutta nyt siihen alkaa olla jo tottunut. Yhtä aikaa innokkuuden kanssa tuli myös pieni pelko, että nytkö sitä sitten pitäisi kaikki osata. Tiedän, etten ole yksin. On aika yleistä, että ensi askeleet sairaanhoitajana ovat sekä mielenkiintoisia että pelottavia. Kesän aikana on saanut kaivaa vanhoja opiskelumateriaaleja naftaliinista. Vaikka toisaalta on tiennyt opiskeluaikoina, että monia asioita tulee tarvitsemaan vielä opiskelujen jälkeenkin, on se silti yllättänyt. Joitain asioita olisi voinut painaa mieleen paremmin, ettei niihin tarvitsisi kompastua sitten työelämässä. Psykiatrian materiaalien lisäksi on saanut kaivaa myös muun muassa sisätautien luennot esiin kerratakseen esimerkiksi diabeteksen hoidon erityispiirteet. En osaa sanoa, mikä opiskeluaikojen kirjoista olisi ollut se kaikkein tärkein tai mikä kannattaisi omistaa vielä opiskelujen jälkeenkin. Se nimittäin tuntuu riippuvat aivan siitä, mihin tarvitsee ja haluaa perehtyä vielä paremmin.

Ammatillisia onnistumisia, mutta myös epäonnistumisia on tullut kesän aikana vastaan. Onnistumisista saa hurjasti uutta virtaa jaksaa ja innostua työstään. Epäonnistumiset ovat liittyneet eniten siihen, että uskoo osaavansa ja olevansa kartalla, mutta saa huomata, että pielessä ollaan. Mistään vakavasta ei ole kyse, ellei kolahdus omaan ammatilliseen itsetuntoon ole sellainen, vaan lähinnä pieniä riittämättömyyden tunteita siitä, ettei ole täyttänyt omaa paikkaansa. En tarkoita, että asenteenani on osata jo valmiiksi kaikki, mutta epäonnistuminen niissä asioissa, joista luulee jotain tietävänsä on suurempi murhe. Toisin kuin aikaisemmin töissä tai harjoittelussa ollessani, en ole nyt voinut palata kouluun ja perehtyä asiaan tarkemmin, mutta onneksi asioita on pystynyt kertaamaan ja opiskelemaan myös itsenäisesti. Tässä on auttanut se, että on jo opiskellut asiat tai on edes jotain hajua miten asiat menee. Toisaalta on ollut ilo huomata, että on voinut tuoda työyhteisöön mukanaan myös tuoretta osaamista esimerkiksi haavanhoidosta, josta tein opinnäytetyöni. Oppimista riittää varmasti koko loppu-urani ajan. Tulevaisuudessa pyrinkin haastamaan itseäni. Ammatillisesti haluan kehittyä ja päästä kokemaan erilaisia tehtäviä.

Mistä saa tukea aloittelevana sairaanhoitajana? Itse olen saanut sitä entisistä opiskelukavereistani eli heistä, jotka ovat valmistuneen samaan aikaan kanssani. On ollut onnekasta, että entisten luokkakavereiden kanssa on voinut jakaa ajatuksiaan ja tuntojaan sairaanhoitajan uran alkuvaiheessa. Yhdessä olemme asiat koulussa opiskelleet sekä niitä harjoitelleet. Nyt työelämään siirryttyämme jaamme hyvin paljon samoja ajatuksia sairaanhoitajan työstä.

Mukavaa uutta lukuvuotta teille, jotka opiskelujen pariin palaatte! Nauttikaa ja ottakaa kaikki irti, mitä saatte. Takaan, että tulette hyötymään ahkeroinnistanne.

Janne Tervaskanto, Lapin sairaanhoitajat ry.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.